11.11.2010

Enää kaksi viikkoa Big Brotheria!

Big Brother 2010 alkuperäiset asukkaat

Paljon etukäteen kohuttu Big Brother 2010 kausi on jo lopuillaan. Mitä on jäänyt käteen? Tuotesijoitteluun perustuvia viikkotehtäviä, runsaasti sääntörikkeitä sekä ennalta-arvattavia käänteitä. Esimerkkinä viimeksi mainitusta asukasvaihto.



Ainoan väriläiskän taloon toivat (onneksi) melko alussa taloon saadut BB-konkarit. Tämän vuoden casting on ainakin osittain epäonnistunut, sillä asukkaat eivät ole riittävän erilaisia ja yksilöllisiä Marikaa lukuunottamatta. Toki castingistä on vaikea valita potentiaalisia asukkaita, koska hakijoita ei ole paljoa.

Mitä kahdessa viikossa voi korjata? Ainakin hyvillä viikkotehtävillä saa katsojan vielä kiinnostumaan. Tällä viikolla käynnissä oleva "Glamour" vaikuttaa melko hyvältä. Vielä valtakunnan superjulkkis Johanna Tukiainen kun saadaan taloon on soppa valmis syötäväksi. Olisin toivonut että värikäs persoona Mari olisi pysynyt talossa pidempään, kuten myös Satukin.

Loppuarvosanaksi annamme Big Brother 2010:lle kouluarvosanan 7.

Tämän kauden plussat ja miinukset

+
- Vanhojen BB-asukkaiden tuleminen taloon
- Sala-alue (jota käytettiin aivan liian vähän)
- Uusi talo (joka ei juuri vanhasta poikkea)

-
- Liikaa mainostamiseen perustuvia päivä- ja viikkotehtäviä. Missä olivat kaikki hauskat tai asukkaille vaativat tehtävät? Onko pleikkarilla pelaamista muka hauska katsoa?
- Heikko Casting.
- Tuotannon salamyhkäisyys. Poistojen syitä ei kerrottu.
- Ei HD tasoista kuvaa.
- 24/7 tai 12/7 puuttuminen täysin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistu keskusteluun!