17.5.2011

Kansa tyrmistyi: Leijonat voitonjuhlissa umpihumalassa!

IL

Leijonamiehistö, valmenatajineen, juhli pitkälle aamuun mestaruuden selvittyä. Maanantaikin meni useiden kohdalla humalan puolelle ja esimerkiksi leijonavalmentaja Jukka Jalonen esiintyi kovassa humalassa televisiohaastatteluissa. Myös suurin osa pelaajista oli selkeästi nauttinut jotakin vettä vahvempaa. Pasi Nurminen kompuroi komeasti "pojan" kanssa Helsingin lentoasemalla ja poika onkin jo kärsinyt ja saanut kylkeensä muutaman lommon.


Miljoonat ihmiset todistivat idolien ja esikuvien kännisen örvellyksen televisiossa ja kauppatorilla Helsingissä. Onkin kyseenalaista, miksei juhlimista voida hoitaa suurimmaksi osaksi suljettujen ovien takana, sillä nyt nuoret ja lapset saavat melko yksipuolisen kuvan voiton juhlimisesta. Ensin pelataan ja sitten juodaan kaljaa.

Helsingin kauppatorilla järjestettiin suuri yleisötapahtumassa, joissa esiintyi erityisesti kiekkoilijoiden suosimia artisteja. Tapahtumaan osallistui arviolta 100 000 suomalaista sekä lisäksi satoja tuhansia television välityksellä

1 kommentti:

Osallistu keskusteluun!